Ihonhoitorutiinit

17.5.2019

Siitä on jo ihan hyvä tovi, kun olen viimeksi teille puhunut mun ihonhoitorutiinista. Olen löytänyt uusia tuotteita, joihin olen tykästynyt, joten tuli mieleeni, että voisin tulla kertomaan teille tästä mun päivitetystä ihonhoitorutiinista. Edellisestä ihonhoitorutiini-postauksesta mulla on vielä tuotteita käytössä, mutta en käytä niitä enää niin säännöllisesti. Mennään kurkkaamaan, mitä mun ihonhoitorutiineihin kuuluu tällä hetkellä.
Kasvojen puhdistus

Iltaisin pesen aina kasvoni tällä Lumenen syväpuhdistavalla geelillä. Ennen en pessyt kasvoja meikittömien päivien jälkeen, mutta nykyään pesen silloinkin. Päivän aikaan iholle kuitenkin kertyy mm. hikeä ja likaa & on ihana lähteä nukkumaan puhtailla kasvoilla. Kasvojen pesun jälkeen puhdistan ihon vielä tällä Lumenen ihohuokosia supistavalla kasvovedellä. En mitään ihmeitä ole vielä huomannut tätä käyttäessäni, mutta ehkä ihohuokoset supistuvat hieman. Kasvoille jää kuitenkin ihanan puhdas tunne tällä kombolla!
Aamulla puhdistan kasvot yleensä vain tällä kasvovedellä ja se on tuntunut riittävän hyvin!
Kuorinta

Tykkään 1-2 kertaa viikossa kuoria kasvot tällä Love Beauty and Planet:in kasvokuorinnalla. Tää tuoksuu ihanalta ja se fiilis kasvoilla kuorinnan jälkeen.♡
Naamiot

Rakastan kasvonaamioita, ne on kunnon hemmotteluhetkiä kun on aikaa keskittyä itseensä ja laittaa kasvonaamion naamaan. Yleensä laitan naamiot juuri silloin, kun on oikeasti hetki aikaa rauhoittua. Käytän näitä kahta naamiota: Lorealin Pure Clay Glow Mask, joka on heleyttävä ja epäpuhtauksia poistava. Toinen on Evolven Radiant Glow Mask, joka tuoksuu ihanalta ja joka elvyttää, pehmentää ja suojaa ihoa. Tätä pois pestessä myös ihoa voi kuoria samalla, koska tässä on mukana kiteitä.
Kosteutus

Rakastan kosteuttaa kasvojen ihoa, kosteutetut kasvot tuntuvat niin ihanilta. Mulla on tällä hetkellä käytössä nämä kaksi tuotetta: Dermosilin Soothing Anti-Redness Cream ja Lumenen kosteuttava silmänympärysvoide. Dermosilin kasvovoide ei ole nimestään huolimatta auttanut punaisuuteen kasvoillani, mutta tämä kosteuttaa silti super hyvin! Silmänympärysvoide on mulle uusi tuttavuus, kuten mainitsinkin tässä postauksessa, mutta olen silti tykästynyt tähän todella paljon!


Näillä tuotteilla tällä hetkellä hoidan mun ihoa! Onko sulla jotain näistä tuotteista käytössä vai oliko joku ihan uusi tuttavuus?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi piristää päivääni, olethan kuitenkin asiallinen♡

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan